2023
Nekocon 2024

Nekocon 2024

Iloisia uutisia! Nekocon palaa tutulla paikallaan 13.–14.7.2024 teemalla Otukset ja kummajaiset! Luvassa on jälleen nekomaista tunnelmaa kotoisassa Kuopiossa. Seuraathan somekanaviamme, joissa julkaisemme ajankohtaista tietoa ensi vuoden tapahtumasta.

Tarkkasilmäisimmät saattoivatkin jo huomata seuraavan tapahtuman päällekkäisyyden Jyväskylässä järjestettävän Animecon Worldin kanssa. Nekoconin conitea on kokouksessaan sunnuntaina 13.8.2023 äänestänyt ensi vuoden ajankohdasta ja yksimielisesti päätynyt viikonloppuun 13.–14.7.2024. Kokouksessa keskusteltiin eri vaihtoehdoista ja otettiin huomioon monet valintaan vaikuttavat tekijät, joista tärkeimpinä seuraavat:

Kävijöiden antama palaute sekä Nekoconin 2023 palautekyselyssä että erikseen pyydetyssä vuoden 2024 ajankohtaan liittyvässä kyselyssä. Suuressa osassa vastauksia korostui, että heinäkuinen Nekocon on muodostunut lähes perinteeksi jo kävijöillemmekin. Myös tapahtuman kotipaikkakunta Kuopio on mieleinen vähän kauempaakin matkustaville.

Kuopion muut tapahtumat. Kuopiossa on paljon tapahtumia koko kesän ajan, etenkin heinäkuussa. Näistä suurimpina Kuopio Wine Festival aivan heinäkuun alussa ja Kuopio Rock heinäkuun lopussa. Nekoconin ajankohta niiden välissä sopii myös Kuopion kaupungin aikatauluihin erittäin hyvin, sillä se mahdollistaa paremman saatavuuden muun muassa majoituksen osalta. Conitea halusi myös pitää kiinni heinäkuusta, sillä Kuopio on ihana kesäkaupunki ja Musiikkikeskuksen sijainti tarjoaa kävijöille mahdollisuuden helposti vierailla kesäisellä Kuopion torilla.

Suomen ja Pohjoismaiden muut conit. Suomessa on kesäaikaan paljon con-tapahtumia, niin isoja kuin pieniä. Nekocon on conitealle ja suurelle osalle kävijöistä vakiintunut heinäkuun alkupuolelle, jolloin ei perinteisesti ole ollut muita tapahtumia. Emme myöskään halunneet Nekoconia Närconin päälle, sillä monet kävijöistämme ovat suuntaamassa conittamaan myös naapurimaahamme.

Päätöstä ajankohdasta ei tehty kevyin perustein ja Nekoconin conitea tahtookin kiittää kaikkia palautetta antaneita.

Nekocon ja Animecon World

Nekocon ja Animecon ovat järjestäneet kokouksen ti 22.8.2023, jossa oli mukana Nekoconin conitean valitsemat edustajat (pääjärjestäjä, sihteeri, talousvastaava ja viestintävastaava) ja Animeconin omistaja/pääjärjestäjä. Kokouksessa on hyvässä hengessä keskusteltu tapahtumien päällekkäisyydestä sekä siihen johtaneista syistä. Suurin syy oli kommunikaation puutteessa, joka johti molemminpuolisiin väärinymmärryksiin. Valitettavaa on myös, ettei kokousta voitu pitää aikaisemmin Nekoconin 2023 järjestelyiden takia. Nekoconin conitea tahtoo osaltaan pahoitella kommunikaatiosta johtuneita väärinkäsityksiä ja kiittää Animeconia hyvin sujuneesta tapahtumien selvittämisestä. Conien asettuminen samalle viikonlopulle on harmillista, mutta uskomme että molemmilla tapahtumilla on mahdollisuus menestyä.

Nekoconin conitea

Ohessa Animecon Worldin pääjärjestäjän terveiset: 

Tervehdys Nekoconin ystävät!

Nekocon jatkaa perinteisellä paikallaan Kuopiossa 13.–14.7. ja myös Animecon on samaisella viikonlopulla Jyväskylässä. Näimme kummatkin tahot paljon vaivaa, mutta harmillisesti vaihtoehtoista viikonloppua ei löytynyt kummallekaan.

Moni on miettinyt, voiko päällekkäisyys ensi vuonna haitata Nekoconia, mutta huoli lienee turha: Nekocon on Suomen vanhin tapahtuma, joka on käynyt läpi paljon muutoksia historiansa aikana. Muutoksien mukana Nekolla on aina ollut tärkein asia eli uskolliset kävijät. Vaikka tapahtumat ovat samanaikaiset, voidaan luottaa siihen, että molemmilla tapahtumilla on mahdollisuus menestyä omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Haluan omalta osaltani pyytää anteeksi tapahtumien välillä ollutta kommunikaatiokatkosta, jonka seurauksena Animeconin Instagram-tilillä kerrottiin, että Nekocon pystyisi vaihtamaan päivämääräänsä. Tahdon myös kiittää Nekoconia heidän omasta anteeksipyynnöstään. Näitä asioita voi olla haastavaa käsitellä, mutta kommunikaation selkeys ja yhteistyö ovat ensisijaisen tärkeitä conien toimivuudelle. Kiitos, että olette olleet valmiita työskentelemään tilanteen parissa.

Jatketaan yhdessä eteenpäin ja tehdään ensi vuoden tapahtumista unohtumattomia kaikille conittajille!

Heinäkuuta jo innolla odottaen:

Helena Lipponen, Animecon World pj

Jos sinulla on kysyttävää, olethan yhteydessä sähköpostitse joko Nekoconiin pj@nekocon.fi tai Animecon Worldiin info@animecon.world

Artikkelikuva: Tiia Saarinen