Kunniavieras: Antti Pääkkönen

Kunniavieras: Antti Pääkkönen

Antti Pääkkönen Nekoconin kunniavieraaksi

“Kuulkaa! Kaunista, eikö vain? Niin paljon äänien väriä, niin paljon tunteita.” – Clopin, Notre Damen kellonsoittaja

Tänä vuonna saamme Nekoconin kunniavieraaksi varmasti monille tutun satojen äänien miehen Antti Pääkkösen! Antti on 90-luvulla alkaneen dubbausuransa aikana tehnyt lukemattomia ikonisia äänirooleja aina Mikki Hiirestä ja Masi Pallopäästä Paavo Pesusienen Jalmari Kalmariin. Dubbauksen lisäksi Antti on tuttu niin teatterin lavoilta kuin elokuvista ja televisiostakin. Hän on näytellyt Suomen Kansallisteatterissa jo vuodesta 1985.

Kesällä tämä taiteen ja teatterin monilahjakkuus saapuu Nekoconiin kertomaan urastaan ja puhumaan kanssamme erityisesti ääninäyttelystä. Kuinka Antti on aloittanut uransa? Mitkä roolit ovat erityisesti jääneet hänen mieleensä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen haastattelussa, joka järjestetään lauantaina 13.7. Haastattelun jälkeen järjestetään nimikirjoitustilaisuus.

Muita Antin tunnetuimpia äänirooleja ovat esimerkiksi Madagascarin Kuningas Julien, Ice Age -elokuvien mammutti Manfred, Digimonin Taichi Yagami, Toy Storyn Woody sekä Tie el Doradoon -elokuvan hurmuri Miguel. Onpa häntä aivan hiljattain kuultu myös Arcane-sarjan Tohtori Heimerdingerina ja Pöllötalon Hootyna. Antin töihin voit tarkemmin tutustua täällä.

Kunniavierasohjelma

Antti Pääkkönen: Satojen äänien takana🎫
Klo 15.45–17.45
Kamarimusiikkisali

Kunniavierasohjelmassa Antti kertoo urastaan ja erityisesti ääninäyttelemisestä. Kuinka Antti on aloittanut uransa? Mitkä roolit ovat jääneet hänen mieleensä? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen ohjelman aikana. Ohjelman lopuksi järjestetään nimikirjoitustilaisuus.

Ohjelmaan osallistuaksesi tarvitset paikkalipun, joita jaetaan la 13.7. klo 10.30 alkaen paikkalippupisteellä Musiikkikeskuksen narikkaa vastapäätä. Lippuja jaetaan enintään 2 kpl/hakija. Paikkalippu oikeuttaa myös nimikirjoitukseen.

Valokuva: Kansallisteatterin arkisto / Kuvaaja: Jouni Harala