Huone:
Tämän ohjelman järjestää:

Cosplaytuomarit

Aloittelijat

Sointu

Moikka! Olen Sointu ja harrastanut cosplayta vuodesta 2010 asti. Olen kisannut itse muutaman kerran, mutta tämä on ensimmäinen kertani tuomarina ja odotankin innolla pääseväni tutkimaan asuja lähempää ja kuulemaan tarinoita niiden takaa.

Cosplayssa yksi parhaita asioita minulle on, kuinka on mahdollista luoda jotain kokonaan uutta mitä erilaisimmista materiaaleista ja tekniikoista. Aina löytyy uutta opittavaa ja omia taitojaan voi hioa melkein loputtomiin. Myös oman kehityksensä näkeminen konkreettisesti on upeaa.

Koska olen valmistunut vaatetusompelijaksi, kiinnitän tuomaroinnista erityisesti huomiota pukujen ompelujälkeen, istuvuuteen ja materiaalivalintoihin. Loppuun asti mietitty ja huolellisesti valmistettu kokonaisuus sekä viimeistellyt yksityiskohdat ovat aina ilo silmälle.

Tsemppiä kaikille kisaajille! Muistakaa, että pukujen teon aikana myös lepääminen on tärkeää!

Kuvaaja Pincyuu.

Johanna "gg" Koskinen

Hei!

Olen Johanna ”gg” Koskinen ja tuomaroin aloittelijoiden sarjaa. Cosplayta olen harrastanut pian 9 vuotta. Tänä aikana olen sekä itse kilpaillut että toiminut tuomarina.

Pidän cosplayssa siitä kuinka asu hiljalleen kehittyy kokonaisuudeksi ja kuinka asu tehdään vain muutamien lähdekuvien pohjalta. Kiinnitän tuomaroidessa erityisesti huomiota viimeisteltyyn jälkeen sekä yksityiskohtiin.

Tsemppiä kaikille kisaan! Muistakaa myös pitää välillä taukoja asun teon lomassa!”

Kaisa "Sonoko" Sarvela

Heipä hei, olen Kaisa ja cosplaypiireissä kuljen nimimerkillä Sonoko. Cosplayharrastamista on takana pyöreät kymmenen vuotta. Olen osallistunut useampiin arvokisakarsintoihin, edustanut suomea World Cosplay Summit finaalissa parini kanssa vuonna 2015, esiintynyt cosplayn merkeissä paljon ja olen hyvin innokas saumojen syynääjä. Cosplaypuvuissa arvostan paljon autenttisia materiaaleja ja huolellista toteutusta. Parasta tuomarointihommissa on se että pääsen todistamaan muiden kanssaharrastajien innostusta pukuilua kohtaan.

Odotan conia innolla. Nähkäämme pian Nekoconissa!

Kuvaaja Aino Peltokoski.

Kokeneet

Mouru

Liikun nimellä Mouru ja cossaamista on tullut harrastettua n.10vuotta, cosseja plakkarissa yli 100 ja olen jo jonkinmoinen pukukisakonkari. Teen cosseja design edellä, mutta joskus haluaa ottaa rennosti ja tehdä cosseja vain fanittamisen ilosta, tai puhtaasti läpällä. Erityisesti nautin ompelusta sekä asusteiden ja yksityiskohtien tekemisestä, mutta ennenkaikkea asujen päällä pitämisestä ja niiden kuvaamisesta. Ja cossien suunnittelusta, mitkä eivät kuitenkaan koskaan toteudu.

Tuomarina olen tarkkaavainen ja kiinnitän huomiota kokonaisuuteen, yksityiskohtia unohtamatta. Kuuntelen mielelläni miten asut ovat rakentuneet, arvostan luovaa ongelmanratkaisukykyä ja sinnikkyyttä tehdä parhaansa.

Odotan innolla millaisia asuja eteeni tällä kertaa tulee. Paljon tsemppiä kisaajille ja toivottavasti teillä on kiva sekä antoisa kisapäivä :3

Kuvaaja Matias Tukiainen

Biffe

Biffe tässä hei! Olen harrastanut cosplayta - ja siinä sivussa myös valokuvausta, nyt noin 10 vuotta. Pukuja on tullut tehtyä laidasta laitaan jo yli 70. Kisannut olen monta kertaa, enimmäkseen perinteisissä pukukisoissa. Sijottumisiakin on jo muutama ja tämä tuomarointikin alkaa olla tuttua hommaa. Enkä mistään noista ole vielä saanut tarpeekseni: Never stop the madness!

Cossaajana olen se tyyppi, jonka suosikki puuhaa on näpertää niitä kaikken oudoimpia härpäkkeitä ja proppeja. Nautin myös kuvioiden ja yksityiskohtien maalaamisesta. Eri tekniikoiden kokeilu ja materiaalien testaaminen on hauskaa hommaa. Cosplayssa nautin eniten sen monipuolisuudesta. Aina oppii uutta ja parasta on kun pääsee kunnolla haastamaan omia taitojaan.

Tuomarina katson aina ensin asun kokonaisuutta, sen toimivuutta ja yleistä huolellisuutta. On tärkeää huomioida cossin jokainen yksityiskohta ja mittasuhteet. Ei ole väliä onko kyseessä se ''eeppisin miekka proppi'' vai pieni härpäke selässä - jokainen cossin osa on yhtä tärkeä. Tietysti perinteinen reffi kuvien tulkinta, asun toteutustapa ja materiaalivalinnat vaikuttavat pitkälle - perinteisiä kädentaitoja unohtamatta. Jokainen asu on erilainen, kuten myös tekoprosessi. Odotankin innolla millaisia asuja pääsemme ihailemaan ja mihin ratkaisuihin kisaajat ovat päätyneet.

Tsemppiä siis kisaan! Astukaa avoimin mielin lavalle, älkää stressatko liikaa ja ottakaa ilo irti kisaamisesta! Ja tietty tekoprosessista. Nähdään nekoconissa! :3

Kuvaaja Mouru

LadyRosyCheek

Hei! Olen LadyRosyCheek ja harrastanut cosplayta kuutisen vuotta. Kilpailutaustaa minulla on Hall Cosplayn merkeissä. Cosplayssa rakastan kiperää ongelmanratkaisua, joskus yllättävilläkin tavoilla. Myös jatkuva inspiroituminen ja yhteiset kokemukset on parasta. :) Haluan tuomaroida kehittävästi, kannustaen ja rehellisesti!

Kisaajille isot tsempit, olkaa hyvällä fiiliksellä mukana ja nauttikaa!

Kuvaaja AMA.

Pari

Mikael "Emery" Hynynen

Hei!

Olen Mikael ja tämä on viides tuomaripestini. Cosplayta olen harrastanut yli kymmenen vuotta ja kisaillut muutamia kertoja, joista melkein joka kerta tullut jotain palkintoa. Kaikki sijoittumiset ovat tulleet parin kera. Olen tällä hetkellä vaatturiopiskelija ja taustalla minulla on jo vaatetusalan ammatti.

Cosplayssa omin juttuni on ompeleminen, peruukit, pukuhistoria ja kaiken maailman pieni nypräily, kuten kirjonta. Rakastan tehdä pukuja varsinkin historiallisilla rakenteilla. Cosplay tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia ilmaista itseään, tavata uusia ihmisiä, kehittyä tekijänä ja oppia aina uutta, joten siinä tämän harrastuksen ihanuus.

Tuomaroinnissa kiinnitän huomiota kokonaisuuden ryhtiin ja toimivuuteen, kaikkien osien siisteyteen ja parikisassa myös parin kemia on huomionarvoinen kohta.

Onnea ja voimia kaikille pukujen tekoon! Odotan innolla näkeväni tuotoksianne heinäkuussa ja kuulemaan prosessistanne!

Kuvaaja ja editointi Anni Lilja

Krista "Anae" Kokki

"Moi!

Olen Anae, yksi parikisan tuomareista. Olen pitkän linjan cossaaja, ja olen kisannut niin yksilö- kuin ryhmäkisoissakin, joista jälkimmäinen on löytänyt pysyvän paikan sydämessäni. Cossaajana minulla ei varsinaisesti ole mitään erikoisuutta, vaan kiinnitän huomiota niin ompelujälkeen, yksityiskohtiin kuin proppeihinkin. Erityisesti kuitenkin huomioin parien pukujen yhteentoimivuutta ja parin yhteistyötä.

Odotan Nekoconia ja erityisesti parikisaa innolla, Kuopiossa nähdään!

Kuvaaja Tekla "megurinemagnet" Kokkonen

Depisu

Moi!

Olen Anna-Maria "Depisu" Keski-Antila ja tuomaroin paricosplay -sarjaa, cossaaja vuosimallia 2009 eli 10 vuotta cossausta takana. Vuosien varrella olen kisannut yhdessä jos toisessa cosplaykisassa ja tuomarinakin olen toiminut muutaman kerran aikaisemmin. Olen valmistunut vaatetusartesaaniksi vuonna 2014 ja maskeerauskoulusta 2015.

Pidän cosplayssa siitä että ihminen voi muuntautua pienilläkin jutuilla aivan toiseksi henkilöksi, myös uusien tekniikoiden kokeileminen asuissa on mielenkiintoista sekä haastavaa. Tuomarina kiinnitän huomiota mm. peruukkeihin ja ompelu jälkeen.

Toivottavasti kaikilla on mukava kisapäivä ja muistakaa juoda vettä ja syödä hyvin! ( Ja vaikka deadline lähestyisikin kovaa vauhtia, niin muistakaa myös nukkua välillä! ;) )

Kuvaaja ggcosplay